keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kesäkeskiviikko





Tänään jännittävässä elämässäni tapahtui taas kaikenlaista kiinnostavaa!

  • Opetin koiran ajamaan pyörällä. Vain yksi pikku hyppy pois pyörään fiksatusta pyykkikopasta Elielinaukiolla, ja loppumatka meni aivan kuin rotukoiralla konsanaan. Pyörällä ajo on mahtavaa ja koira korissa tuplahauskaa - ja jännää, kuten hiukan jäykähköistä olkapäistäni kuvassa huomaa. Koira onkin onneksi huomattavasti rennompi.
  • Pitelin puolivuotiasta vauvaa. Ihana. Mutta ei silti aiheuttanut yhtään "mäkin haluun tollasen"- väristystä - way to go, munasarjat! (Käytin muuten erityistä silmärypynlisäysfiltteriä oman naamani kohdalla, että erotatte kumpi on kumpi.)
  • Söin vauvan äidin kanssa lounasta Roasbergissa. (Pienen vauvan vanhemman ei kyllä kuuluisi näyttää niin freesiltä.) Mutta tiesittekö, että Roasbergista saa paitsi ihania raakakakkuja myös lounaaksi salaattia, johon voi valita vegaanisia täytteitä? Tänään valikoimassa oli aivan ihanaa tempehiä. Lisukkeena sai punajuurihummusta ja todella hyvää siemennäkkäriä. Roasbergissa on myös hyvä palvelu - erityisesti yksi tarjoilijoista on kovin vegaaniorientoitunut. Hän on aina hyvin huolissaan jos en jaksa syödä annostani loppuun. Harvoinhan niin toki tapahtuu. Lounaaseen kuuluu myös oivallinen kahvi. Aikamoisia after work -viinitarjouksiakin paikassa näyttäisi olevan...
  • Kävin juoksu- ja jumppalenkillä kaverini kanssa. Tyylikkäät lenkkivarusteethan ovat kaiken a ja o. Omani viestivät sulokkaasti "Ysärin lopulla ollut crustpunk-kautesi soitti ja pyysi kledjunsa takaisin".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti