perjantai 6. heinäkuuta 2012

Mustikkamurupiirakka



Leikittelenpä tässä ajatuksella sulattaa pakastin näin alkavan marjakauden kunniaksi. Sieltä löytyi vielä viime kesän mustikoita, joista tein vakipiirakkaani. Tämän muropohjaisen, peruna- tai maissitärkkelyksellä hyydytetyn hedelmätäytteisen piirakan osaisin tehdä varmaan vaikka unissani. Ja täytteeksi kelpaa mikä vaan: raparperi, omena... Mitä nyt sieltä pakkasesta löytyy. Pohja käy mainiosti myös suolaiseen piirakkaan.

Mustikkamurupiirakka

pohja:

3 dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
100 g margariinia
1 dl kylmää vettä/kasvimaitoa

täyte:

6 dl mustikoita
1 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja

murupäällys:

n. 1/5 taikinasta +
1 rkl margariinia
3 rkl sokeria


Valmista ensin pohja sekoittamalla kuivat aineet keskenään ja nyppimällä sitten joukkoon margariini. Lisää kylmä neste. Lätystele noin neljä viidesosaa taikinasta voideltuun piirakkavuokaan.

Sekoita mustikoihin sokeri ja perunajauho/maissitärkkelys. Kaada piirakkapohjan päälle. Valmista murupäällys sekoittamalla ylijäämätaikinaan margariini ja sokeri. Murustele täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile kaurakerman kera. Ja mieti nyt vielä pärjäiskö se pakastin ensi vuoteen.

1 kommentti:

  1. Samat mietteet pakastimen suhteen :)
    Herkullisen oloinen piiirakka ja tosiaankin hieno sarjis-tarjotin tuolla alla!

    VastaaPoista