torstai 15. maaliskuuta 2012

Varaslähtö vappuun: vegaaniset munkit



Otin ja tein pitkästä aikaa munkkeja. Ne olivat varmaan aikoinaan ensimmäinen oikeasti onnistunut vegaanileipomukseni ja vaikea niissä vieläkään on epäonnistua. Rakastan kovasti kardemummaa, ja munkeissa käytänkin sitä roppakaupalla!

Munkkeihin tarvitset:

5 dl kauramaitoa
50 g hiivaa
0,5 tl suolaa
1, 5 dl sokeria
2 rkl kardemummaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
100 g margariinia

500 g kookosrasvaa paistamiseen
vehnäjauhoja alustukseen

Sekoita hiiva, sokeri ja mausteet kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot. (Munkkitaikinan pitää olla aika löysää, joten tarkkaile jauhojen määrää: kun taikinaa on pikkuisen hankala käsitellä, se on sopivaa.) Lisää margariini ja anna taikinan nousta noin tunti.

Alusta noussut taikina kevyesti jauhotetulla pöydällä. Leivo pikkupulliksi ja laita leivinliinan alle. Sulata ja kuumenna kookosrasva kattilassa. Rasva on sopivan kuumaa, kun se höyryää muttei vielä kiehu. Tee reiät munkkeihin juuri ennen kuumaan rasvaan laittoa.  Paista munkit ruskeiksi käännellen niitä välillä. Anna munkkien jäähtyä hetki esim. talouspaperin päällä ja sokeroi.

Tästä taikinasta tuli 32 pienehköä munkkirinkilää. Söin niitä yhden päivän aikana kuusi kappaletta!

8 kommenttia:

  1. Jauhoja sai kyllä lisätä aika lailla, melkein toiset 8 dl, että taikinasta sai työstettävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä tykkään jättää munkkitaikinan löysäksi, koska pehmeästä taikinasta paistuvat parhaat munkit. Lisään jauhoja sitten runsaasti alustusvaiheessa. Testaanpa kuitenkin vielä taikinan ja jauhomäärän!

      Poista
    2. Jauhomäärää korjattu hieman ylöspäin - juuri tekemääni 2,5 dl:n testitaikinaan meni jauhoja hiukan alle 5 dl. Kuuttatoista desiä jauhoja en kyllä laittaisi puoleen litraan nestettä, sillä löysästä taikinasta tulee tosiaan parhaat munkit - sitä on kyllä tosin hankala käsitellä. Kiitos anonyymille tarkennuksesta!

      Poista
  2. Heippa! Käytin sun reseptiä kun tein munkkisokkotestiin munkkeja (testissä kilpaili myös Tampereen Aamuruskon ja Pyynikin Näkötornin munkit, molemmat tunnettuja munkkikahviloita) ja ajattelin ilmoittaa, että siun reseptillä tehdyt munkit voitti sokkotestin! Testistä kirjoitettiin juttu Trapped Under Slice -pienlehteen joka julkaistaan (toivottavasti) tässä kuussa. Kiitos siulle avusta :D T. Natalie

    VastaaPoista
  3. Wouhou! Olipas kiva kuulla! Mistähän saan tuon zinen käsiini?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lähetät siun osoitteen tähän mailiin: trappedunderslice@gmail.com niin voidaa postittaa sulle lehti kun se tulee pihalle :)

      Poista
  4. Jee, tuli! Mahtava zine, teen tästä esittelyn blogiin!

    VastaaPoista
  5. Vähän myöhässä vastaan kun tajusin nyt vasta tulla kattelee ootko kirjoittanu mittään, mutta ihana kuulla! Harmi, että aikasemmat kaks lehteä on loppuunmyyty, mutta jos sua kiinnostaa lukee niitä niin ainakin ykköslehdestä saa pdf-version jonka voit esim tulostaa lehdeksi! :) jos se kiinnostaa niin laita mulle mailia niin lähetän siulle sen! :)

    VastaaPoista